Joen Mawashi ry on vuonna 1975 perustettu karaten erikoisseura, jossa harrastetaan Wadō-ryū -tyylisuunnan karatea. Seuraa perustamassa olivat Tapani Launis, Reino Karosto ja Heimo Hakamo. Perustettaessa tyylisuunta oli Wadō-ryū, mutta se vaihdettiin pian Shōrinji-ryū -tyyliin. Tyylisuunta päätettiin vaihtaa kuitenkin jälleen vuonna 1997 takaisin Wadō-tyyliin. Joen Mawashi on Suomen Karateliiton jäsenseura sekä myös Tähtiseura. Vuonna 2010 seura rekisteröitiin Japanin Karateliiton (JKF) Wadōkai-järjestöön, joten seuralla on näin ollen suora yhteys karaten synnyinmaahan Japaniin ja Wadōkain päämajaan Tokiossa. Olemme vahvasti mukana myös Wadōkai Finlandin yhteisössä.

Joen Mawashilla on sekä aikuis-, että junnutoimintaa. Nuorimmat harrastajat ovat noin 7-vuotiaita ja vanhimmat tällä hetkellä noin kuudenkymmenen korvilla. Seuran jäsenmäärä on vakiintunut noin 100-150 harrastajaan, joista junnuharrastajien osuus on lähes puolet. Harrastustoiminnan lisäksi seura on järjestänyt näyttelyjä ja näytöksiä sekä ollut mukana talkoo- ja järjestyksenvalvojatoiminnassa.

Seuralla on myös ollut hyvin menestyksekäs kilpailuhistoria. Mawashin kisaajat ovat kahmineet palkintoja jo 80-luvun alusta lähtien. Kultaa seuralle on tullut SM-kisoista, PM-kisoista ja jopa EM-kisoista. Mainittavimpia kisaajia seurassa olivat mm. Janne Salakka, Sampo Kettunen, Marianne Tarva, Taru Tuulijärvi, Katja Rusanen sekä Mia Utriainen. Seuran kilpailutoiminta oli aktiivisimmillaan 90-luvulla ja vuosituhannen vaihtumisen jälkeen se hiipui lähes kokonaan. 2010-luvulla kilpailutoimintaa heräteltiin takaisin ja 2020-luvulla seuraan on saatu junnujen sarjoissa jälleen hyviä mitalisijoituksia.

Seuran harrastajarivistössä on kulkenut tuhansia ihmisiä, joista moni on jäänyt pois alkeis- tai jatkokurssien jälkeen. Osa harrastajista on kuitenkin kokenut lajin niin kiehtovaksi, että ovat jääneet sen pariin jopa vuosikymmeniksi. Mustan vyön saavuttaneita seurassa on ollut yli kolmekymmentä karatekaa.

Seuran ohjaajilla on useiden vuosien vankka kokemus lajista ja he ovat monipuolisesti koulutettuja. Seurasta osallistuu ohjaajia vuosittain mm. Pokalin ja Karateliiton järjestämiin koulutuksiin. Ohjaajat myös aktiivisesti päivittävät osaamistaan ja lajitietoutta osallistumalla huippuohjaajien seminaareille kotimaassa sekä ulkomailla.

Seurassa harjoitellaan karatea monipuolisesti. Harjoittelu koostuu perustekniikasta (kihon), liikesarjoista (kata), paritekniikoista (kumite) ja soveltavista harjoitteista. Harjoituksissa kiinnitetään huomiota mm. koko kehon käyttöön, lihaskuntoon ja venyttelyihin.